Hiljaiset hyväksyjät

”Nyt vallalla ei ole yhteistä hyvää korostava oikeudenmukaisuus, jossa sosiaalista hyvää tulisi jakaa niin, että myös heikoimmista huolehditaan.” Näin kirjoittaa Anita Kärki kolumnissaan Yhteinen hyvä ei ”myy” (Keskisuomalainen 6.11.2009), ja heittää nuorille haasteen toteamalla oikeudenmukaisuuden olevan uudelleen määriteltävissä. Valitettavasti vain politiikka, vaikuttaminen ja äänestäminen eivät ole kovin trendikkäitä aiheita nuorten keskuudessa tällä hetkellä. ”Siellä on kuitenkin niitä samoja vanhoja äijiä äässä, päättämässä, ihan sama äänestänkö vai enkö!” huudahtaa nuori ja keskittyy omiin asioihinsa, muiden asiathan eivät häntä kiinnosta. Monien nuorten kiinnostumattomuus yhteisistä asioista heijastelee aikuisten maailmaa, jossa yksilökeskeisyys on yhä korostuneempaa. 

Yhteistä hyvää ideologisesti tavoitteleva sosiaalidemokratia on menettänyt otettaan vallan kahvasta samalla kun oikeistopuolueet ratsastavat suosionsa aallonharjalla. Heillä on ilmeisesti tarjota kansalaisille sitä mitä he haluavat: yksiön etuja ja oikeuksia, vaikka sitten vähempiosaisten kustannuksella.

Filosofi John Rawls kehitti 1900-luvun loppupuolella ajatuskokeen tai mallin, jolla voitaisiin saada oikeudenmukainen yhteiskunta. Ihmiset asetettaisiin tietämättömyyden verhon taakse, eli tilanteeseen, jossa he eivät tietäisi asemaansa yhteiskunnassa. Sieltä käsin heidän pitäisi luoda kaikkien etujen mukainen, luultavastikin oikeudenmukainen yhteiskunta. Rawls järkeili, että ihmiset päätyisivät yhteisymmärrykseen siitä, että kaikilla tulisi olla lähtökohtaisesti mahdollisuus pystyä omilla valinnoillaan vaikuttamaan omaan asemaansa yhteiskunnassa, esimerkiksi koulutuksen avulla. Toinen periaate olisi se, että taloudellinen epätasa-arvo olisi hyväksyttävää, kunhan myös köyhät hyötyisivät rikkaiden rikkaudesta verotuksen myötä.

Pohjoismaisia hyvinvointivaltioita on pidetty perinteisesti melko rawlsilaisina ja toivon todella, että Suomi pysyisi jatkossakin sellaisena; ettei Suomesta tulisi Yhdysvaltojen kaltaista, liki yövartijavaltio muistuttavaa valtiota, jossa valtio pitää huolta vain järjestyksestä ja muu on ihmisten omissa käsissä. Sosiaalidemokraattista hyvinvointivaltiota kannattavien puolueiden tulisi huomioida nuoria paremmin vaalikampanjoissaan ja toden teolla kertoa nuorille, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu (ja kuinka asiat voisivat olla paremmin). Moni nuori ei seuraa lainkaan politiikkaa eikä sitä kautta oikeasti tiedä asioiden oikeaa laitaa. 

Kyllähän nuorille oikeastaan on tarjolla tietoa siinä missä kaikille muillekin, mutta kenties nuorille voisi tarjota tietoa helpommin lähestyttävässä muodossa. Esimerkiksi yhteiskuntaopin tunneilla voitaisiin käyttää enemmän aikaa Suomen poliittisen järjestelmän ja sen rakenteiden tutkimiseen. Mielestäni myös poliittisten systeemien ja esimerkiksi eduskuntavaalien vaalitavan epäkohtia pitäisi nostaa esiin enemmän ja kertoa muista mahdollisista vaihtoehdoista. Valitettavasti ainoa oppiaine, jonka tunneilla yhteiskuntaa tarkastellaan myös kriittisestä näkökulmasta, on yhteiskuntafilosofian syventävä kurssi. Korulauseet siitä, että lukiossa nuori oppii aktiivisen ja poliittisesti valveutuneen kansalaisen tietoja ja taitoja, voitaisiin unohtaa.

Nuorten on vaikeaa lähestyä puolueita myös siksi, että moni puolue näyttää ulospäin liian mustavalkoiselta ja yhtä asiaa ajavalta. Tähän syynä on mielestäni puolueiden näkyvimpien henkilöiden toiminta. Minä en ainakaan haluaisi äänestää puoluetta, jonka ainoana tavoitteena on tuhota muusikkojen elinkeino. Tai puoluetta, jonka johtaja sanoo homouden olevan sairaus ja kaiken lisäksi vielä syntiäkin!

Valitettavan todennäköisesti jokaiselta puolueelta löytyy ehdokaslistalta sellaisia henkilöitä, joiden ajatuksia en kannata ja joita en haluaisi eduskuntaan päättämään yhteisistä asioista. Tämä vaalitavan epäkohta karkoittanee minun kaltaisia äänestäjiä erityisesti pienemmiltä puolueilta, joissa on mahdollisesti löyhempi puoluekuri ja värikkäämpi kirjo ehdokkaita. Syy monien äänestämättömyyteen löytyy siis vaalijärjestelmästä, jossa äänestetään aina ehdokkaan lisäksi myös puoluetta ja sitä kautta jokaista puolueen ehdokasta.

Kaikkea toivoa nuorten politiikasta kiinnostumisen suhteen ei ole menetetty. Facebookissa levinnyt ajatus yleislakosta sai valtaisaa kannatusta, vaikkei lakko lopulta toteutunutkaan. Myös kirkostaeroamisbuumi on merkki siitä, että nuoret ovat yhä kiinnostuneita yhteiskunnallisista aiheista. Ongelma on vain siinä, että virheet on helppo huomata ja osoittaa epäonnistujia sormella, mutta kun jotain pitäisi oikeasti tehdä yhteisen hyvän ja yleisen hyvinvoinnin eteen, ääni kellossa hiljenee, eivätkö nuoret vaivaudu edes äänestämään. Ehkä nuorison mielestä tämänhetkinen, yksilön etuja ja oikeuksia korostava yhteisen hyvän yli korostava yhteiskuntamalli on riittävän hyvä. 

”Sosiaalidemokraattisen ajattelun keskus ei enää taida olla Euroopassa. Ehkä intellektuaalinen pohdiskelu oikeudenmukaisuudesta syntyy seuraavaksi kehittyvissä maissa tai jopa Yhdysvalloissa”, pohdiskelee Kärki kolumnissaan. Täällä hiljainen hyväksyntä peittää maan kuin ensilumi.